Otsikosta huolimatta asiat eivät ihan näin surkeasti ole. Vielä. Voin kuitenkin kertoa sallineeni syöpöttelyn itselleni nimenomaan esitetyin perustein. Olen surkeuksissani, luultavasti aavistuksen verran mustasukkaisuuen kourissa ahminut kaapista herkkuja kaksin käsin, itkun seasta samalla tuhisten noin. Oikeasti.

Seuraavat kolme vuorokautta, tämä käynnissä oleva mukaanlukien, ovat kaltaiselleni sekopäälle sellainen koetinkivi, ettei pahemmasta väliä. En enää itsekään osaa sanoa, miksi mikään ei muutu - miksi minä edelleen olen näin epävarma ja peloissani. Miksi minä pelkään, että kun hän lähtee ovesta, minä tipahdan mielestä ja tilalle astuu ensimmäinen vastaan kävelevä parempiperseinen kiimainen naaras. Miksi minusta tuntuu, että kaikki, mikä minussa kodin lämmössä on hyvää ja rakasta, unohtuu baarin humussa ja ihmisten vilinässä tylsäksi ja puuduttavaksi?

Voi vittu. Jos tästä voisi parantua. Ja jos omaa itseään voisi joskus, JOSKUS arvostaa.