Lupasin olevani hysteerinen, skitso ja epäluuloinen ämmä. En ihan päässyt "tavoitteeseeni", vaikka pari kertaa itku kurkussa olen asiasta jonkun kanssa keskustellutkin. Parin päivän leskeys on pian ohitse, ja puolikkaani on kotona. Olen kehittynyt huomattavasti. Olen ajatellut typeriä suhteellisen harvakseltaan.

Totuus: Aika paljon edelleen, mutta vähemmän, ilman paniikkia.

Mikä hienointa, en ole sortunut syömään lievittääkseni sekavien tunteiden ja epärealististen pelkojeni taustalla olevaa vitutusta. Ennen kaikkea, olen hallinnut paitsi mieltäni - myös ruumistani ennennäkemättömällä tavalla. Voisin kehua olleeni jopa tyyni, ellen karsastaisi kyseistä sanaa kuin ruttoa.

Minä en ole tyyni.

Huomenna vesijuoksemaan ja vaa´alle. Paino on luultavasti viikonlopun ja rikkoontuneen nilkkani ansiosta noussut. :/

Otsikosta huolimatta asiat eivät ihan näin surkeasti ole. Vielä. Voin kuitenkin kertoa sallineeni syöpöttelyn itselleni nimenomaan esitetyin perustein. Olen surkeuksissani, luultavasti aavistuksen verran mustasukkaisuuen kourissa ahminut kaapista herkkuja kaksin käsin, itkun seasta samalla tuhisten noin. Oikeasti.

Seuraavat kolme vuorokautta, tämä käynnissä oleva mukaanlukien, ovat kaltaiselleni sekopäälle sellainen koetinkivi, ettei pahemmasta väliä. En enää itsekään osaa sanoa, miksi mikään ei muutu - miksi minä edelleen olen näin epävarma ja peloissani. Miksi minä pelkään, että kun hän lähtee ovesta, minä tipahdan mielestä ja tilalle astuu ensimmäinen vastaan kävelevä parempiperseinen kiimainen naaras. Miksi minusta tuntuu, että kaikki, mikä minussa kodin lämmössä on hyvää ja rakasta, unohtuu baarin humussa ja ihmisten vilinässä tylsäksi ja puuduttavaksi?

Voi vittu. Jos tästä voisi parantua. Ja jos omaa itseään voisi joskus, JOSKUS arvostaa.

Siinä se. Tänään vaaka näytti jo 44,75 kg - ja tänään on herkkupäivä. Luvalla. Koska on juhlapäivä. (Parisuhteen merkkipaalu ^^)

Olo on aika mahtava. Olen liikkunut päivittäin, tänäänkin jo vetänyt puolen tunnin vesijuoksut ja kävellyt osan matkasta duuniin. Paitsi kroppa, myös mieli voi ihan uskomattoman hyvin. Minä pystyn tähän, oikeasti :)

Jepa. Näin on päässyt käymään. Leveä hymy levisi kasvoilleni seisoessani uimahallin vaa´alla.

Tänään olen lenkkeillyt yhteensä parin tunnin edestä ja vetänyt altaassa vesijuosten sen 30min. Ja syönyt hyvin, I suppose.

Taloyhtiön kuntosali on jees, mutta haen kunnon salille kortin alkuviikosta. Puuh. Kiinnostus sinne lähtemiseen on kyllä nollissa. Tahtoisin vain kävellä. Mutta se taas ei kiinteytä yksistään lainkaan.

Aivan megahyvä olo :)

Sitäpaitsi, olen päättömän rakastunut ;)

Edelliseen kirjoitukseeni minulle oli "rakentavaan" sävyyn kommentoinut tekstin tyylistä päätellen mieshenkilö. Sinulle anonyymiyden turvin viikon kestänyttä "uutta elämääni" kommentoiva mies (?), haluan sanoa:

Olen vasta alussa.

Olen tehnyt myös punttitreeniä, joskaan en siitä pidä läheskään samoissa määrin, kuin lenkeistä ja vesijuoksusta. Niistä saan hyvän mielen, salille meno on aina pakko. Kuten kirjoituksessani myös mainitsin, olin saanut ateriankorvikkeen ystävältäni - itse en sellaista ostaisi, sillä haluan syödä ruokaa.

No, se siitä. Tänään aloitin päivän tyhjällä vatsalla lenkkeillen, kuten on ohjeistettu, ja syömällä sitten sopivan aamupalan. Luentojen jälkeen tankkasin soppaa ja salaattia toivottavasti ihan oikeassa suhteessa, ja siirryin palaverin kautta työpaikalle päivystämään. Illalla taas lenkille. Huomenna vuorossa sali ja vesijuoksu.

Nälkä on kamala, mutta onneksi tuon ohjelman avulla voin kuitenkin taata, että olen saanut tarvittavat protskut, hiilarit ja rasvat kuluneen vuorokauden aikana. Sen avulla olen myös saanut suhteutettua syömiset niin, että syömisissäni kuidut ja kasvikset ovat oikeassa suhteessa. Ihan hyvä ja ennen kaikkea tyytyväinen fiilis kuitenkin! :) En ole repsahdellut, ja liikuttua on tullut oikeasti.

Voin kertoa, että tekisi ihan sairaanloisesti mieli Hesen ranskalaisia ja dippiä. Ja hampurilaista. Voi itku.

Pullamössösuomalainen kuittaa.